Putkiremonttipäivitys, osa 1

Viime päivien blogipostaukset ovat olleet viiveellä julkaistuja, sillä tosiasiassa emme ole voineet olla asunnolla nyt 3 viikkoon. Putkiremontti on siis alkanut!

Saimme asunnon remontin melko hyvään vaiheeseen ennen putkiremonttia: putkarin jälkeen jäljellä on enää keittiö seinän + vesieristeiden tekeminen + keittiön asennus, plus pieniä maalaustöitä kuten karmien, ovien ja ikkunalautojen maalausta. Plus tietty pientä sälää, kuten kiinteän komeron sisätilojen tekeminen ym. Mutta isot linjat on nyt tehtynä (kunhan isoin linja eli vesilinja saadaan tehtyä, heh heh hee).

Kävimme muutama päivä sitten asunnollamme katsomassa, mitä remonttimiehet ovat saaneet kolmessa viikossa aikaiseksi. Paljonhan he olivat tehneet!

Ensiksi muutama kuva asunnosta, kun olimme suojanneet sen putkiremontilta:


Pressun takana on makuuhuone, jonne veimme kaikki vuokra-asuntomme muuttokamat, kun luovutimme asunnon. Olohuoneeseen eli pölyn armoille jäi muutama kiinteä huonekalu, joista on helppoa imuroida 100 kg remppapölyä pois. Sohvatyynyt vietiin turvaan ja runko suojattiin suojamuovilla.




Kämpälle jäi epämääräistä remppasälää: tuntui turhalta viedä niitä pois, kun tarvitsemme niitä heti putkiremontin valmistuttua. Ja nuo eivät ole putkiremontoijien tiellä.

HUOM! Seinäkaapin ovea ei ole vielä kunnostettu, ei jää ruskeaksi ;)


Vessa jätettiin tähän kuntoon. Sori!


No, miltä siellä sitten muutama päivä sitten näytti?


Ensimmäinen näkymä kun astuimme asuntoon sisään. Jaa-a, olikohan niissä vanhoissa vesiputkissa asbestia vai ei?


Kaiken pahan alku ja juuri: vesiputket.


 Jättimäinen R2D2 siellä puhkuu ja puhisee alipaineistetussa asbesti-kopissa.




Tuohon nousee parin kuukauden päästä meidän keittiö. Nyt siinä on alipaineistettu teltta.






Vessakin oli kokenut muodonmuutoksen. Hui!

Putkiremontti kestää siis vielä jonkun aikaa - pyrimme käymään muutaman viikon välein tsekkaamassa, mitä on tehty ja miten on edistytty. :)

Laminaatin asennus

Ensimmäiseksi tärkeä huomio: kaikkia laminaatteja ei ole helppo asentaa. Välillä tuntui, että osan mielestä laminaatin voi asentaa vasta tupareissa, kun samalla avaa viinipulloa ja asettelee juustoja tarjottimelle. Not.

Osa laminaateista onkin helppo asentaa ja jotkut taas vähän kinkkisempiä. Meidän ei ollut helpoimmasta päästä, mutta ei vaikeimmastakaan. Jouduimme vaan opiskelemaan asentamisen youtube-videoista, sillä meidän lamissa oli erilainen asennustapa kuin mihin olimme valmistautuneet.

The struggle is real.

Tärkeintä laminaatin asennuksessa on tasainen ja hyvä pohja. Jos pohja on epätasainen tai vino, ei lattiapinnastakaan tule hyvä. Meillä koko lattia jouduttiin tasoittamaan itsestääntasoittuvalla betonimassalla, sillä edellisessä huonejärjestyksessä huoneet olivat eri korkuisia. Meillä oli siis erinomaisen tasainen alusta lattialle.

Laminaattipakkausten pitää antaa olla huoneenlämmössä pari päivää, jotta ne asettuvat haluttuun lämpötilaan eivätkä enää asennuksen jälkeen turpoa. Ja kun on aloittamassa asennusta, laminaattipalat kannattaa järjestää esimerkiksi kuvioinnin mukaan lattialle, jos haluaa saada lattiaan vaihtelevan kuvion.

Meidän lamipakkauksissa oli n. 9 erilaista kuviointia, joiden mukaan lajittelimme palaset lattialle.

Ennen asennusta lattia täytyy imuroida ja pyyhkiä huolella, ettei lattiaan jää murun murua. Pienet muruset, marsut ja kaikki mitä pinnan alle jää tuntuu varmasti valmiissa laminaattilattiassa narahteluina.

Seuraavaksi lattiaan asennetaan äänieristysmuovi/asennusmuovi. Meillä muovi oli n. 1,5m leveää, joten muovisuikaleita tuli useampi vierekkäin. Laittakaa muovisuikaleet mieluummin hieman erilleen toisistaan, kuin päällekkäin. Päällekkäin menevät muovit tuntuvat pattina lattiassa eikä laminaatti istu sen kohdan päälle hyvin.

Ala sitten latomaan laminaattipaloja ohjeen mukaan. Seuraa pakkauksen mukana tulevaa ohjetta. Älä esitä taitavaa handymania, jos sulla ei ole kokemusta juuri tämän laminaatin asennuksesta. Meillä homma viivästyi jonkin verran, koska yritimme asentaa laminaattia "kuten normaalisti tehdään".

Meillä laminaatti asennettiin siten, että koko lamirivi (huoneen leveydeltä) tehtiin valmiiksi, ja tuupattiin kerralla edelliseen laminaattiriviin. Eli ei pala kerrallaan, vaan rivi kerrallaan. Tässä tavassa piti käyttää voimaa paljon enemmän, kun pelkän palan sijaan koko rivi piti luiskauttaa paikoilleen. 



Tässä ollaan päästy jo hyvin vauhtiin. Siniset palat ovat asennuspaloja: niitä laminaatin reunoille sijoittamalla varmistetaan, että laminaatin ja seinän väliin jää muutaman millin asennusvara kylmällä säällä tapahtuvaa turpoamista varten.

Huom. Pidä huoli, ettei yksikään sininen palanen lipsahda reunasta laminaatin alle, ja kulkeudu siellä keskelle valmista laminaattipintaa. On semisti v*ttumainen homma saada palanen pois.

Laminaattien päätysaumojen väliin pitää jättää n. 25-30 cm väliä, eli ettei jokaisessa rivissä laminaatin päätysauma ole samassa kohdassa. Eli päätysauma ns. juoksee aina n. 30 cm välein per rivi, per lamipala.


Innokas työmies asentamassa tärkeänä sinisiä Asennus Palikoita.



Tässä vielä kuvassa havainnollistettuna tuo päätysaumojen 30 cm väli. Lisäksi rivin päätypalan pitää olla vähintään 30 cm pitkä, jotta rivien päädyt olisivat tukevat eivätkä "rispaantuisi".

Siinä se yksinkertaisuudessaan. Nämä ohjeet ovat sitten vain meidän hyväksi havaitsemia vinkkejä ja youtubesta opittuja niksejä, ei ainoita ja oikeita tapoja asentaa laminaatti.