Alkuperäiset pariovet

Kaupantekotilaisuudesta ei tule ensimmäisenä mieleen liikutus tai kyyneleet, ei ainakaan minulle. Kuvittelin etukäteen, että tilaisuus on yhtä papereiden kirjoittamista ja "tylsää byrokratiaa", varsinkin kun olimme odottaneet tilaisuutta jo 4 viikkoa malttamattomina (tilaisuuden järjestäminen kesti kauan, sillä ostimme asunnon kuolinpesältä ja valtakirjoja piti odotella tulevan ympäri maailmaa).

Meillä se ei ollutkaan sitä. Asunnon tuli myymään hurmaava n. 90-vuotias herrasmies, joka oli itse asunut asunnossa jatkosodan aikoihin 40-luvun alussa. Koko tilaisuuden ajan mies heitti vitsiä ja kertoi tarinoita vuorotellen sodasta ja vuorotellen asunnon asukkaista. Asunto oli tuon saman suvun hallussa vuodesta 1931 lähtien, joten ymmärrettävästi asunnossa oli asunut monenlaisia tyyppejä.

"Muistan kun kerran pommituksissa naapuritalon hetekan puolikas lensi ikkunan läpi makuuhuoneeseen. Äiti vaan siivosi sen ja otti käyttöön." oli ihan perus lause, mitä pankin neukkarissa kuultiin sinä iltapäivänä. Myyjä oli niin pirteä 90-vuotias, ettei ikä todellakaan näkynyt eleissä tai sanoissa. 

Kyyneleet tulivat kuvioihin siinä vaiheessa, kun myyjä kertoi asunnossa asuneen hänen veljensä sokea vaimo veljen kuoleman jälkeen (eli viimeiset ajat ennen kuin ostimme asunnon). Myyjän veli oli pyytänyt kuolinvuoteellaan myyjää huolehtimaan sokeasta vaimostaan.

Terve. Siinä sitten itkua tihrustin neukkarissa ja pankkineuvojakin vaan tuijotti tiiviisti maata.

Tämän jälkeen mies rupesi taas heittämään vitsiä ja tunnelmakin piristyi ja suorastaan sähköistyi, kun myyjä yhtäkkiä totesi: "Siinä väliseinässä on sitten alkuperäiset pariovet piilotettuina. Joku ei niitä halunnut esiin, en muista enää kuka."

Vaikka lunastuslausekkeen vaatima aika lähti käyntiin vasta kaupantekopäivästä, emmekä olisi saaneet tehdä remonttia, emme millään malttaneet olla tutkimatta asiaa. Alkuperäiset täyspuiset pariovet ovat "Lauran unelmakämpän essentials" listan top kolmosessa. Lähdimme asunnolle ja rupesimme koputtelemaan seiniä, jos papparainen olisikin muistanut oikein ja pariovet olisi oikeasti olemassa.

Ja kyllähän ne olivat. Revimme tapetit ja levynpalaset pois ja näimme kauniit, vihreän sävyiset peili-pariovet.

Täynnä nauloja ja naulanjälkiä, joo. Ja ilman saranoita, joo. Mutta maalipinnan alla todella hyvässä kunnossa olevat ovet kuitenkin.

Eilen otimme oven karmeineen irti seinästä ja tutkailimme ovea lisää. Ovi pitää saada nyt kuljetettua kotipaikkaani, jossa aion kunnostaa sen: naulat ja tapetinpalaset irti, ovien hiominen ja kittaus ja lopulta maalaus. Jossain vaiheessa myös uusien saranoiden paikalleen laittaminen (tai lähinnä sen opetteleminen). Meidän remontista jää muutama alkuperäinen peiliovi käyttämättä, joten saadaan otettua saranat niistä (kai).Toivottavasti ovet ovat edes vähän suorat, ettei niitä tarvitsisi alkaa oikeasti entisöimään.

Tässä kuvassa on vessan ovi, joka jää käyttöön, mutta vastaavasta ylimääräisestä ovesta saamme otettua saranat. Puhutaanko muuten hetki kuinka ihana tuo ovi on, nuo reiät alareunassa? 

En tiedä miten tänä päivänä täysipuisen oven karmit kiinnitetään, mutta tuohon aikaan ne on kiinnitetty helvetinmoisilla n. 20 cm pitkillä takonauloilla. Siis en ole ikinä nähnyt noin monsterimaisia NAULOJA. Joku on ansainnut siis leipänsä takomalla jättimäisiä nauloja (ja jonkun ne "normaalitkin" naulat on täytynyt tehdä).

Jos jollain on erityistä kokemusta ovien entisöinnistä niin saa jakaa, mutta uskoisin pystyväni siihen googlen avulla (ja maalaustaitoisia sukulaisia konsultoiden, vink vink ;)).