Pohjapiirustus ennen ja (toivottavasti) jälkeen remontin

Uuden asuntomme pohja on vähintäänkin mielenkiintoinen: asunnossa on asunut sodan jälkeen samanaikaisesti kaksi perhettä, jonka takia alkuperäisessä pohjapiirustuksessa on tehty ikään kuin käytävä kahteen eri huoneeseen.




Sisääntullessa näkyy siis pitkä käytävä. Nykyisen ihanne-asuntopohjan mukainen tämä järjestely ei myöskään ole, sillä keittiökomero jää "makuuhuoneen" kanssa samaan tilaan. Jos siis isoimman huoneen ajatellaan olevan olohuone.

Tämän takia haluammekin muuttaa huonejärjestystä näin:



Käytävä lähtee ja kaikki mahdolliset pienet seinät kaadetaan. Iso väliseinä siirretään siten, että makuuhuone jää huoneiston perälle mahdollisimman pieneksi. Tämä järjestys mahdollistaa myös kiinteän viinikaapin kylmäkaapin siirtymisen makuuhuoneesta olohuoneen puolelle (pohjapiirustuksessa ikkunoiden välissä). Lisäksi pohjakuvasta poiketen siirrämme makuuhuoneen oviaukon (alkuperäiset pariovet!) lähelle ikkunaseinää.

Keittiön oviaukko puretaan ja keittiön tasoa jatketaan olohuoneen puolelle. Korkeaa seinää tasojen taakse ei tule, ettei iso olohuoneen ikkuna blokkaannu, eli teemme jonkunlaisen saarekeratkaisun. Keittiöön jätetään syvä ja iso kiinteä kaappi, koska a) rakastan vanhojen asuntojen kiinteitä kaappeja b) jumalauta se on ISO (jatkuu kattoon asti eli n. 3m korkealle). Kaappiin mahtuu surutta astiat, kuivaruoat ja kaikki elintärkeät keittiötarvikkeet kuten paninigrilli ja sodastream.

Eteisestä puretaan (valitettavasti) yksi kiinteä komero, jotta eteisestä tulee valoisampi ja avara. Tämänhetkisen vuokra-asuntomme eteinen on kuin myyränkolo: pimeä, kapea ja aina täynnä hiekkaa. Siksi haluan uuteen kämppään eteiseen valoa ja avaruutta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti